Perfektion vuosi 2022 oli onnistumisista tehty

Perfektion vuosi 2022 oli onnistumisista tehty

28.12.2022

Innovointi / Spinoff / Kansainvälistyminen

Vuosi 2022 vaihtuu pian uuteen, ja on aika summata kuluneen vuoden tähtihetket. Vuosi oli onnistumisia pullollaan – listasimme alle niistä muutaman. Ensi vuonna vauhti kiihtyy entisestään.

1. Spin off -yrityksemme Neuroflux myytiin Smartvattenille

Toukokuussa kippistelimme yrityskaupoille, kun Perfektion spin off -yrityksenä startannut Neuroflux myytiin kansainvälisesti kasvavalle Smartvattenille. Kaupat vauhdittivat positiivisesti Perfektion tämän vuoden tulosta.

Neurofluxin tarina sai alkunsa jo vuonna 2018, kun toteutimme datavisualisointia HSY:n jätevesiverkolle. Projektin myötä syntyi Neuroflux, jonka kehittämän pilvipalvelun avulla vesilaitokset voivat yhdistää, visualisoida sekä analysoida jätevesiverkostojen tietoja.

Perfektiolla innovoidaan tulevanakin vuonna digitaalisista liiketoimintaunelmista totta:

– Meillä on huippuosaajat, jotka hallitsevat monipuolisesti eri teknologioita ja moderneja menetelmiä. Perfektiolla on paljon kokemusta hackathoneista sekä vahva tausta myös kokeilukulttuurista, operatiivinen johtaja Jaana Laitinen iloitsee.

2. Uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin Janne Ruokonen

Elokuussa yrityksemme siirtyi uusiin ohjaksiin, kun Janne Ruokonen aloitti uutena toimitusjohtajana. Ruokosella on parinkymmenen vuoden kokemus erilaisista digiyrityksistä aina konseptoinnista palvelukehitykseen ja kaupallistamiseen, minkä ohella hän on toiminut B2B-alan johtotehtävissä niin Suomessa kuin Saksassa.

Ruokonen näkee yrityksemme toimintatavoissa enemmän hyvää säilytettävää kuin muutettavaa, vaikka hän toki kasvuun tähtääkin. Toiseksi tavoitteeksi hän nimeää spin off -toiminnan systemoinnin sekä siitä viestimisen sijoittajille ja start-upeille aiempaa laajemmin.

Vauhtimme ei Nopeammin!-tietokirjan kirjoittaneen Ruokosen luotsaamana hiivu:

– Nopeatahtisuus on aina ollut yksi Perfektion yritysarvoista, ja tätä kiihdytämme jatkossa. Asiakkaat haluavat asiat valmiiksi mieluummin eilen kuin huomenna – ja tähän tarpeeseen pyrimme vastaamaan, toimitusjohtaja lupaa.

3. Muutto uusiin toimitiloihin Hakaniemeen

Syksyllä pakkasimme tavaramme, heitimme hyvästit Suvilahdelle ja muutimme uusiin toimitiloihin Hakaniemeen. Muutto tuli ajankohtaiseksi, kun rakkaat lapsemme eli aiemmassa toimitilassamme vieri vieressä toimineet spin off -yrityksemme lensivät pesästä.

Uusien tilojen myötä käytössämme on upouusi pod cast -studio, suuria ryhmätyötiloja sekä useita AV-tekniikalla varusteltuja seminaarisaleja. Hakaniemessä toimii useita kymmeniä digialan yrityksiä ja torin ympäristö täyttyy uudenlaisesta luovuudesta.

4. Lisää rekrytointeja luvassa vuonna 2023

Vuoden viimeisiä kuukausia on leimannut mukava tekemisen meininki, ja uudelle vuodelle uskallamme povata lisää timanttisia innovointeja ja spin offeja! 

Vuonna 2023 tiimimme täydentyy jälleen uusilla osaajilla. Joitain rekrypäätöksiä on jo tehty, mutta niistä lisää myöhemmin. Myös ikiomassa pod cast -sarjassamme, Timanttipodissa, puhaltavat uudet tuulet: toisen kauden toisessa jaksossa saamme vieraaksemme filosofian praktikon, Mika Koskisen.

Me Perfektiolla tunnemme, kuinka vauhti viihtyy vuonna 2023 – tule mukaamme innovoimaan

Janne Ruokonen

Janne Ruokonen

CEO